| Etusivu | Tausta |
|
Rahoittajat |
|
|
Hankkeen toteuttajat
CORNET-hanke on Joensuun, Jyväskylän ja Turun yliopistojen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen yhteistutkimushanke, jonka toteuttamiseen ovat osallistuneet myös tutkimuskohteena olevien järvien kalastusalueet ja kalastajat.
Toteuttajatahot yhteishenkilöineen ovat:
|
Virasto/laitos |
Vastuuhenkilöt |
|
Joensuun yliopisto, Ekologian tutkimusinstituutti |
Markku Viljanen, Hannu Huuskonen |
|
Jyväskylän yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos |
Juha Karjalainen, Timo Marjomäki |
|
Lounais-Suomen ympäristökeskus |
Harri Helminen |
|
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos |
Heikki Auvinen, Ari Huusko, Juha Jurvelius, Pentti Valkeajärvi, Pekka Hyvärinen |
|
Turun yliopisto, Biologian laitos |
Jouko Sarvala |
Taulukossa mainittujen vastuullisten tahojen lisäksi rahoittajatahoista eräät kalastusalueet ovat osallistuneet myös kalakantanäytteiden keräämiseen ja toimineet osallisina itse seurannan järjestämisessä.
CORNETin käytännön toteutus on organisoitu kunkin järven osalta erikseen. Alla olevassa taulukossa on lueteltu eri järvien tutkimuksista vastaavat laitokset.
|
Järvi |
Vastuutaho(t) |
|
Säkylän Pyhäjärvi |
Turun yliopisto, Lounais-Suomen ympäristökeskus |
|
Puulavesi |
Jyväskylän yliopisto |
|
Päijänne |
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto, Päijänteen kalastusalueiden neuvottelukunta |
|
Konnevesi |
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto |
|
Keitele |
Jyväskylän yliopisto |
|
Puruvesi |
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joensuun yliopisto |
|
Paasivesi |
Joensuun yliopisto, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos |
|
Onkamo |
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joensuun yliopisto |
|
Höytiäinen |
Joensuun yliopisto, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos |
|
Oulujärvi |
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto |
Joensuun yliopisto on vastannut kalanpoikasaineistojen keruusta ja analysoinnista Puruvedellä, Paasivedellä, Onkamojärvellä, Höytiäisellä ja Säkylän Pyhäjärvellä. Jyväskylän yliopisto on vastannut kalanpoikasaineistojen keruusta ja analysoinnista Puulavedellä, Päijänteellä, Konnevedellä, Keiteleellä ja Oulujärvellä. Tutkimusjärvien aikuispopulaatioiden näytteiden keruusta ja analysoinnista ovat vastanneet Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos sekä Joensuun, Jyväskylän ja Turun yliopistot.